maanantai 7. lokakuuta 2013

Jälkiruokaa purkissa

Kävimme Tallinnanreissulla syömässä paikallisessa Vapiano -ravintolassa. Oletteko käyneet? Ketjupaikkoja on ympäri Eurooppaa ja Helsingissäkin on omansa. Konseptiin kuuluu pizzaa, pastaa ja salaatteja, joista voi valita omansa ja annos valmistetaan odottaessasi silmiesi edessä. Sitten vain pöytään istumaan ja syömään, nopeasti tai vaikka pidemmän kaavan mukaan.


Tilat ovat pikaruokamaiset mutta omasta mielestäni viihtyisämmät, sillä ravintolassa on niin pystypöytiä baarijakkaroin kuin sohvaryhmiäkin. Sisääntullessa asiakas saa magneettikortin, jolle ladataan kaikki ostokset ja lasku kuitataan kassalla poistuessa yhdellä kertaa. Ruokatiskin lisäksi on kahvilaosa, josta me shoppailusta väsyneet matkaajat nappasimme tällä kertaa kahvit ja jälkkärit ruoan päälle. Ai että miten kivalta näytti pannacottani! Se oli tarjolla pienessä hillopurkissa. Kuinka kiva idea! Pannacotta oli ihan perus vaniljapannacotta ja pinnalla oli vielä mansikkasosetta. Tykkäsin! 


Eniten inspiroiduin näistä purkeista. Ja pannacotta on mun suosikkijälkiruoka. Helppo ohje kuinka valmistaa pannacotta Hyytelösokeri multilla on blogiarkistoissa täälläMistähän löytyisi tarpeeksi pieniä lasisisa säilöntäpurkkeja tähän tarkoitukseen? Saa vinkata jos näette jossain :) Hyvä idea vaikka picnicille.


4 kommenttia:

  1. Ihanat noi purkit!! Tallinnan reissu tiedossa, pitänee ehtiä tuonne. Oliko keskustassa? Helppo löytää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan keskustassa, Viru keskuksen ja Rottermanni -kauppakeskittymän vieressä. Ulko-oven kummallakin puoellla on tulet, ne saattavat kiinnittä huomiosi :) http://www.vapiano.de/frame.php?section=impressum&lang=ee

      Poista
  2. Mä oon nähnyt lähes samanlaisia purkkeja mm. Minimanissa ja Citymarketissa :) hintaa en tosin muista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin tänään Minimanissa ja siellä olisi ollut just hyvä 2dl vetoisia purkkeja, mutta ne olivat loppu. Sitten oli myös pienempiä, n 1,5 dl varmaan joita ostin muutamia. Ne oli iha hienojakin, tiivisteosa oli vaalea :)

      Poista

Voit kommentoida anonyyminä, nimimerkillä tai rekisteröitymällä lukijaksi/Googlen tililläsi.
Ilahdun kovasti kommentistasi :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Gadgetissa oli virhe