torstai 29. maaliskuuta 2012

Alma

Viime lauantaina teimme pikkusiskoni kanssa retken Keski-Suomeen. Mammalan "vintage vintiltä" nostimme Micran perään pitkään ihailemani pöytäkaunottaren.


Kutsuttakoon sitä "Almaksi", sillä kyseessä on mammani Alma-tädin, torimyyjän, peruja oleva pöytä.


Olohuoneen sisustus on muutenkin edennyt vauhdilla viime viikonlopun aikana. Maalitela on viuhunut...

Rakkaudella,
Riikka

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Just a simple Friday lunch

Olipa kerran perjantailounas The Grill -ravintolassa ystäväni B:n seurassa...


Lämmin lohisalaatti

Juustokakkua!


Valkosuklaapannacotta mustikkakiilteellä, nam! Ehkä yksi parhaista mun ottamista ruokakuvista ikinä, näyttää niin kauniilta!

Oletteko käyneet The Grillissä? Mukava paikka lounaalle, tai illanviettoon ruoan merkeissä.

Rakkaudella,
Riikka

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Varma kevään merkki

Yhdestä kevään merkistä ei voi erehtyä. Ne ilmestyvät aina kalenterintarkasti väriloistoineen katukuvaan ja postiluukkuihin. Alennusmyyntipäivät tietenkin! Parhaillaan ovat käynnissä ainakin Kodin Ykkösen Yllätyspäivät (sunnuntaina vielä), S-ryhmän 3+1 päivät (myös tämän viikon sunnuntaihin asti, mutta eikö niiden muuten pitäisi olla 3+2 päivät kun sunnuntaikin on lisätty kauppapäiväksi?), Finlaysonin Poistopäivät (jatkuvat 1.4. asti, myös verkkokaupassa!) sekä Anttilan Keskusvarastontyhjennys myynnit. Hullut Päivät lienevät ihan pian tässä ennen pääsiäistä (jotka henkilökohtaisesti mielestäni edustavat alennusmyyntien aatelia).


Urakoin eilen ja jalkauduin kaupoille pyörähtämään sekä Kodin Ykköseen, Anttilaan, Aleksin Shopbailuihin (Ok, ne siis unohtui äsken! Mietinkin että eikö nyt tuon enempää ole... ;)) ja Sokokselle. Kierros oli aika nopea ja ostossaalis maltillinen. Toisin kuin Hullujen Päivien aikaan, näissä riittää yksi vierailu aleviikkoa kohti. Mun ja Hullujen Päivien suhde taas vaatii vierailun melkein joka aukiolopäivänä. Suunnittelen tarkasti iskut ruokaosastolle ja kerroksiin ruuhkat minimoiden. Kouluaikoina olin Herkussa töissä kassalla useampinakin Hullareina, ja nyt tuntuu melkein luksukselta olla "vain" asiakkaana.

Noin ylipäänsä alennusmyynnit on mun mielestäni kivoja. Varmaan joku alkukantainen metsästäjäkeräilijä herää, kun löytää hyvän tuotteen edullisempaan hintaan. Tai jotain, jonka oli muutenkin juuri hankkimassa, mutta hinta onkin huokeampi. Vaikka ne hammastahnat, kasvovoiteet, matot, hiusmuotoilutuotteet...

Mutta tässä piilee myös se vaikeus! Kierrellessä pitää olla tarkkana, onko kyseessä Tarjous ja vai tarjous. Kannattaako kantaa selkä vääränä kotiinsa vanulappuja, kun ne ovat melkein jokapäivä saman hintaisia?

Mä ostin viikonlopputulppaaneja, keksejä ja kaksi värikästä tyynynpäällistä olkkarin sohvalle Kodin Ykkösestä. Sokokselta mukaan tarttui kemikaaliojuttuja. Lumenen C-vitamiini kasvojenhoitosarja on ihan paras! Ja Aleksilta lähti mukaan pieni värikäs olkalaukku. Anttilan mainoksessa oli todella edulliesti uusia Iittalan Lempi-laseja paketillinen tarjouksessa, mutta ne oli ehditty myydä jo loppuun. Miettikää miten kaunis tuotemerkkikin? Voiko niitä olla ostamatta. En usko.

Shoppailulöytöjä viikonloppuun ja muistakaa proteiinipatukat mukaan ostoksille! Pysyy mieli virkeänä! ;)

Rakkaudella,
Riikka


PS. Tulppaanien ystäville vinkkinä että Prisma myy edullisimpia (kuivina varastoituja) tulppaaneja tällä hetkellä. Kimppu vain 2,90e. Ei maksettu mainos, vaan kiertelyhuomio! :)

torstai 22. maaliskuuta 2012

Sisustusmylläkkä

Täällä on nyt käynnissä sisustusmylläkkä! Tältä se näyttää...


Seinällä on Tikkurilan värimalleja ja kirppistuoliprojekti etenee. Ikean Lack-pöytä toimii kätevänä maalaustelineenä, suosittelen pieniinkin asuntoihin avuksi! ;) Maaliksi valitsin summanmutikassa hypermarketin maaliosastolta pienen purkillisen Tikkurilan Helmi-maalia, vesiliukoista kalustemaalia. Tuolissa oli ohut vanha lakkaus päällä, mutta sudin maalia siihen päälle reilusti. Pienestä purkista jäi ensimmäisen kerroksen jälkeen vielä maalia, ja katseeni osui Ikean Bekväm-jakkaraan keittiössä. Se on palvellut raakapuisena jo monta vuotta ottaen hieman värijälkiä pintaansa. Jakkara toiselle Lack-pöydälle ja sutimaan!


Tämän jälkeen maali onneksi loppui. Mitähän olisin maalannut seuraavaksi? Tuoli vaatii toisen maalauskerran vielä. Istuinosaan päällystykseen hain Eurokankaan palakoreista kangasta ja kiinnitin niittipyssyllä. Mutta kuosi paljastukoon vasta kun tuoli on valmis....

Martin säästyi osumilta maalaustouhussa. Suhtautuu myös muuten hyvin rauhallisesti tähän sisustustouhuun, kuten seuraavasta voi todeta...



Kuvasarjan nimi: Martin vaanii palloa.

Maalaushan on tosi hauskaa! Kuten töissä joku oivallisesti totesi: "niin silloin kun maalailee jotain pientä ja kivaa". Amen.

Rakkaudella maalarinna,
Riikka

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Tervetuloa kevät!

Aurinko paistaa ja paljastaa julmasti pesun tarpeessa olevat ikkunat. Aurinkolasit on aika kaivaa esille. Narsissit ilmestyvät kauppoihin tyrkylle ja ihminen ihmettelee miksi, nythän on talvi. No, koska kohta on kevät! Kevät! Ke-vät.




Ensi sunnuntaina siirretään kellot kesäaikaan, tunti kesää kohti. Valon määrä lisääntyy ja yhtäkkiä päivien aikana ehtiikin tehdä vaikka mitä valoisan aikaan.

Mutta miten vihreä kukkaan puhkeava kasvi voi näyttää noin raikkaalta? Tervetuloa, kevät!

Rakkaudella,
Riikka

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Inez-ilta

Kotiuduttuani Rooman reissulta, tapasin ystävääni tapasten ja mukavan tunnelman merkeissä yhdessä Tampereen suosikkipaikoistani Pellavatehtaankadulla.






Pidän Inezin tunnelmasta, siellä voin kuvitella hetken olevani melkein ulkomailla. Tapaslista vaihtuu silloin tällöin, ja juomavalikoima on laaja. Paikassa järjestetään erikoisiltoja ja erimerkiksi meidän vierailumme osui teemaviikolle jonka aikana kuohuviinejä oli normaalia suurempi määrä saatavissa laseittain. Ei hullumpaa! Tapaslistalta suosittelen ehdottomasti perunoita kolmella kastikkeella. Melko ohuita ja rapeita herkullisia perunoita kastikkeessa ja kahdella dipillä. Lämpimissä ja kylmissä vaihtoehdoissa iski lievä valinnanvaikeus, voitteko kuvitella? ;)

Edes ikkunan ulkopuolella työnalla oleva parkkihallityömaa hieman karuna näkynä ei haittaa (tosin auttaa jos istuu selin näkymään).

Rakkaudella,
Riikka

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Sunnuntaituunaus korkista

Isoissa ruokamarketeissa kiertelyssä on jotain samaa kuin kirppiskierroksissa.... koskaan ei tiedä minkä löydön tekee! Tässä pieni juttu Citymarketin löytökorista, tadaa!


Ohut korkkitabletti, jonka printissäkään ei periaatteessa ole mitään vikaa. Mutta nokkela "tuunaaja" voi vielä kääntämällä sen toisinpäin saada siitä yksinkertaisemman ja useampaan paikkaan yhdisteltävän. Eihän tää oikeasti varsinainen tuunaus ole, mutta hyvä muistutus siitä että tavarat eivät ole aina pelkästään sitä miltä ensi silmäyksellä näyttävät. Löytökoreissa piilee aarteita pikkurahalla!



Varsinainen tuunausosuus saa alkunsa, kun palasin kauppaan pelastamaan kaksi samanlaista hieman kärsineempää korkkitablettia. Revennyt ja palasen menettänyt yksilö lähtivät tuunattaviksi melkein ilmaiseksi. Ei muuta kuin sakset käteen!



Toisesta leikkasin pyöreitä lasinalusia ja toinen sai neliön muotoisena paikkansa öljypullojen ja pippurimyllyjen alustana keittiön työtasolla. Korkkitabletti oli melko murenevaista, joten saksiessa saa olla tarkkana ja muodot kannattaa pitää maltillisina. Kovin kunnianhimoiset kuviot eivät onnistu ainakaan näistä tableteista :)

Koliseeko korkki? :)

Rakkaudella,
Riikka

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Italian food love

Hotelli Residenza Frattina (via Frattinalla) ja aamupala

Hotellin cappucino

Pizza Fungi @ Piazza Navona

Prosecco, Rose ja Redwine

Proseccot ja mozzarellapizzat juutalaisten kosher ravintoloiden keskellä via del portico d'ottavialla






Perhetrattoria da Lucia ja artisokkaa

da Lucian maailman paras pasta




pannacotta con bosco da Luciassa, vicolo del mattonato / trastevere, rome


Italialainen ruoka, kuinka herkullista! Hyvät raaka-aineet, ei siinä muuta tarvita. Ja espresso päälle. 

Rakkaudella,
Riikka

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Kaksi vanhaa tuolia

Löysin pari viikkoa sitten Facebookin kirpputoriryhmästä ilmoituksen jossa haluttiin luopua kahdesta tuolista. Sunnuntaina Micra huristi hakuretkelle ja nyt kaksikko odottaa täällä tuunausta. Toinen makuuhuoneessa ja toinen olohuoneen puolella.




Makuuhuoneen tuoliin vaihdan todennäköisesti vain istuinosan verhoilun. Tuolin väri sopii nimittäin ihmeellisen hyvin kampauspöytään. Jotkut kierrätyksen hyvät haltijat ovat olleet selvästi liikkeellä! Toinen tuoli taas saanee valkoista maalia pintaansa ja uudelleenpäällystetyn istuinosan. Tai mustaa, en oikein osaa päättää...

Katsotaan mitä tämän tuunaajan käsissä näistä kuoriutuukaan! Me pohdimme pikkusiskoni kanssa taannoin tavaroita kellariin kanniskellessamme mitä eroa onkaan tuunarilla ja tunarilla? Yksi u-kirjain, tietenkin... ;)

Onko maalareita linjoilla? Maalisuosituksia otetaan vastaan, tai jos on muita maalausinnokkaita niin maalipurkkikimppaan saa myös liittyä!

Rakkaudella,
Riikka

Vespa love

Loma Roomassa on vietetty ja kaupunki vei sydämeni. Suurkaupunki jossa on loputtomasti kujia ja katuja kuljettavana, historiaa ihmeteltävänä, marmoria josta häikäistyä auringonpaisteessa ja herkullista ruokaa. Ja vespoja. Niitäkin minä rakastan.





Kaikki kuvat otettu iPhonella ja muokattu kevyesti Instamatic-sovelluksella. To be continued...

Rakkaudella,
Riikka


PS. Ja kyllä, ostin matkamuistokaupasta pienen muistilappupidikevespan. Vaaleanpunaisen, tottakai!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Gadgetissa oli virhe