maanantai 31. joulukuuta 2012

2012, what a year!


Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika kurkata menneeseen. Vuonna 2012 tapahtui hirveästi asioita, ja luulen että seuraava tulee olemaan monilta osin rauhallisempi. Tai no vannomatta paras, ja hyvä niin!

Kevättalvella asuimme vanhassa asunnossa ja Martin opetteli elämää ensimmäisenä talvenaan. Pakkaset olivat hurjia, melkein kolmessakymmenessä asteessa useita viikkoja. Tuunailin kaikkia pieniä projekteja kotona.

Lähdimme työkavereideni P:n ja J:n kanssa Roomaan minilomalle kuvaustauolla. Kävin kauniissa kaupungissa ensimmäistä kertaa, mutta uudestaan on päästävä! Niin kaunis tuo suurkaupunki on. Muutamassa päivässä kiertelimme keskustan kävelymatkanpäässä olevat isoimmat kohteet Colosseumista Pantheoniin ja söimme herkullista italialaista ruokaa. Tunnelmalliselta Trasteveren alueelta löysimme ehkä reissun parhaan pienen perheravintolan, Da Lucian. Ihana tunnelma ja herkullinen ruoka vei kielen mennessään. Bongasimme paikan ihan turistioppaasta mutta kannatti!


Ravinteli Berthassa
Valmiina ulos!






 Pääsiäsilomalla lähdimme tuottajatyttöjen kanssa Berliiniin moikkaamaan siellä asustavaa V:tä. Vuokrasimme asunnon hyvien kulkuyhteyksien päästä Friedricshainista ja vietimme pääsiäisen pyhät shoppaillen, kierrellen ja ihmetellen Berliiniä V:n opastuksella.








Tytöt 
Töissä aloitin vuoden alussa uusissa tehtävissä.

Moniosaaja vauhdissa (tilanne lavastettu)


Lisää moniosaajia. Tilanne aito.

Martsun eka vappu meni mallikkaasti
Ja sitten tapahtui muutamia muita isoja asioita. Töissä työsuhteeni muuttui toistaiseksi voimassaolevaksi eli vakinaistettiin. Siitä seurasi yllättävä vierailu pankkiin asuntolainaneuvotteluihin. Ja sen jälkeen surffailin Huoneistokeskuksen asuntoilmoitussivuilla ja sitten löysinkin jo Minun Kotini. 

Siinä ei kauaa nokka tuhissut! Ja kuinka onnellinen kodista olenkaan. Se on juuri hyvä mulle juuri nyt. Keväällä kuohuviini virtasi Tuulensuussa!








Toukokuun lopulla lähdimme vielä pitkäksi viikonlopuksi ystäväni H:n kanssa Lontooseen. Kävimme katsomassa The Lion King -musikaalin ja shoppailimme (mm. Primarkissa kävin ensimmäistä kertaa, apua mikä paikka!)





Uusi suosikkikahvimukini. William <3 Kate
Kesällä remontoin. Ystäväni Hanna Muoto Designista teki suunnitelmia pintojen uusimiseen. Kiitos Hannan, tapetit ja muut löytyivät ennätysajassa! Remppamieskin tuli Hannan suosittelemana, ja homma hoitui. 


Kesällä oli töiden parissa myös jännittävää ja uutta. Olin mukana Tangomarkkinoiden tv-taltiointituotannossa. Kesäkuussa suora lähetys tehtiin Turun Logomosta ja heinäkuussa rantauduimme Seinäjoelle tekemään kaksi suoraa lähetystä ja yhden tangokonsertin. Muistojen Polku -niminen konsertti tulee muuten huomenna, tiistaina 1.1.2013 YLE TV1 -kanavalta!





Martin juhannuksena Pirkkalassa. Mölkkyhirmu vauhdissa...



Ennen...

... ja jälkeen!





Kesäloma koitti ja sujui nopeasti remppaevakossa äitini luona ja kesäpäivistä nauttien. Lähinnä siis malttamattomana muuttoa odotellen... ;)





Blogi sai 100 tykkäystä Facebooksivulla. Kiitos kaikille!


Vihdoin oli muuton aika! 


Martin muuttoevakossa






1-vuotiasta juhlittiin elokuussa



Micra sai kunniatehtävän hakea Herkules kotiin kennelistä!




Ystäväni S!




Ja alkoi siellä kotonakin näyttää lopulta vähän valmiimmalta:




Syksyllä osallistuimme Ravintolapäivään työporukalla. 


Vihreät Valot esiintyi kaksi kertaa ja tupa oli täynnä!




Ilmoittauduimme syksyksi Hannan kanssa Ahjolan huonekaluverhoilukurssille projektituoleina kaksi samanlaista nojatuolia. Sininen on alkutilanne siis...



 Vaan valmistuihan tuoli vihdoin! :D Ja kyllä kannatti. Hieno lopputulos. Kiitos Hannalle seurasta!



Teimme ystäväni R:n kanssa syysretken Tukholmaan. Varasimme liput Göta Lejon -teatterin Jesus Christ Superstar -musikaaliin. Se oli todella hyvä! Jeesusta siinä esittää kukas muukaan kuin Ola Salo.




Postaus on pitkä kuin kulunut vuosi, jonka aikana ehti tapahtua paljon asioita! Vakinaistaminen töissä, asunnon osto, reissut Rooman, Berliiniin, Lontooseen ja Ruotsiin. Yksi rempattu Oma Koti. Ei huono saldo yhdelle vuodelle! Töissä järjestimme muutaman hauskan extrajutun, jotka hymyilyttävät kun niitä vain muistelee. Kyllä joukossa on voimaa.

Kiitos ystävät, perhe ja tuttavat hauskasta vuodesta. Käykäämme uutta kohti! 

Onnea ja terveyttä uudelle vuodelle toivottaen,
Riikka

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...