keskiviikko 28. elokuuta 2013

Sisustusjuttuja Designtorilta

Tämän syksyn Designtori valtasi ensimmäistä kertaa Tampereen Sorin aukion viime sunnuntaina. Paikalla oli näyttävä joukko myyjiä ja ainakin omasta mielestäni uusia tuotteita enemmän kuin aikaisemmin. Tunnelma oli rento ja viehättävä. Auringonpaiste helli toriväkeä ja olipa torin aukion laidalle pystytetty myös kahvila, josta sai ostaa raaka-kakkua ja muita herkkuja.


Minä ostin kuitenkin muutaman sisustusjutun! Designboxin pöydästä mukaan tarttui tämä Anna Nylund Designin maitotölkin suojus. Aika luovaa sälekaihtimien kierrätystä, eikö? Materiaali paitsi suojaa ja kaunistaa purkkia, myös kuulemma pitää maidon viileänä pidempään. Tämä jää testattavaksi...


Uusi tuttavuus oli myös HILE. Suodatinpussien tai servettien telineeksi soveltuva virtaviivainen esine on nätti! Saman valmistajan valikoimissa on myös kahvimitta/kahvipussinsulkija, joka olisi kiva lahjaidea vaikkapa.



Hankintalistalla pitkään ollut Everyday designin paperikassiteline juuttikassilla tuli nyt myös hankittua toritarjoushintaan.


Työkaveri tilasi lisäksi Papu Designin söpön rusettipipon, jota olin käyttänyt töissä. Ostinkohan sen viime syksynä torilta? Ihastusta se on herättänyt useammassa sen jälkeen, eikä ihme, niin söpö se on! Nyt ostin värikkään 2 or + by YAT -puolihameen huippuedullisesti, mutta siitä lisää myöhemmin. Ihana kuosi ja malli! Olen aikaisemminkin jo ihaillut Yatin suunnittelemia vaatteita, niissä on kivaa naisellista pehmeyttä ja hauskoja leikkauksia.

Kävittekö Designtorilla? Olisitteko hankkineet näitä mun bongaamiani juttuja omaan kotiinne? :)

tiistai 20. elokuuta 2013

Oi, miten Ihana!

Asuntomessutuliaisia! Oletteko tutustuneet Ihana-lehteen? Minä olen selaillut harrastuslehden sivuja Facebookissa, mutta varsinaiseen painettuun lehteen tutustuminen on jäänyt. Kun sitten Hyvinkään asuntomessujen esittelyalueella lehden koju tuli vastaan, oli kohtaamisemme oikeastaan välttämätön. Lehteä oli esittelemässä vielä opiskelukaverini, joten juttua ja innostusta aiheen tiimoilta riitti!

Kaunis pulloasetelma Ihanan-kojulla.



Messuseura inspiroitui näistä laatoista, joihin voi käyttää ylijäämäkiviä. 
Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa, jonka totesimme messuseurani kanssa olevan oikein hyvä ilmestymisvauhti. Varsinkin, kun Ihana pursuaa kaikkia tuunaus ja askarteluvinkkejä kyllä varmasti ihan riittävästi ;)

Kohtaamisemme lopputulos lienee helppo arvata? Tilaukseenhan se lehti lähti. Ajattelin järjestää syksyllä kavereiden kanssa "askarteluiltoja", joten näistä lehdistä taitaa muutama vinkki tarttua mukaan niitäkin silmällä pitäen.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Sisustusykkönen: Kototalo

Ja nyt on tullut (vihdoin!) aika paljastaa mielestäni paras sisustus Hyvinkään asuntomessuilta. Enää sitä ei ehdi paikanpäälle katsastamaan, mutta onneksi on kuvia. Tässä se on, tadaa....

Kohde 20: Durofix Kototalo

Helena Karihtalan suunnittelema kokonaisuus on tehty kuvitteelliselle 7-henkiselle perheelle. Karihtala halusi suunnitella kohteen jossa skandinaavinen tyyli kohtaa vahvat värit. Mielestäni kokonaisuus on onnistunut!


Keittiö on oikeasti sinivioletti!
Kototalo nousi suosikkien joukkoon vähän yllättäen. Huomasin, että kamerassani olikin monta kuvaa tästä talosta ja moni sisustusjuttu miellytti minua kovastikin. String-hyllykkö, ranskalaisien kahvilatuolien muotokieltä jäljittelevät tuolit työhuoneessa ja ruokapöydän ympärillä, rohkea värien käyttö ja superkauniit metalliset ulkokalusteet ovat mieleeni tässä kohteessa!





Noi keittiön ja työhuoneen tuolit ovat niin ihanat, että apua!

Miten on, kävittekö asuntomessuilla? Löytyikö omia suosikkeja? :)

Kuvat: Rakkaudella Riikka

lauantai 17. elokuuta 2013

Mökkiterveiset

Kesä, Keski-Suomi ja kärpäset! Meidän kesämökki sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä maaseudun rauhassa. Siellä ei autojen melu kaiu, eikä katuvalot häikäise. Mökillä on pimeää isolla p-kirjaimella öisin. Ihmettelenkin miksi isomman makuuhuoneen ikkunassa on pimennysverhot. No, minä tällaisena unikekona en voi sitä ymmärtää, mutta joku voinee herätä aamulla liian aikaiseen valoon.


Tällä kertaa tosin nautimme ennätyssateista. Uutisoitiinpa jopa että koko loppuvuoden sademäärät olivat tipahdelleet maahan viime viikon aikana? Niinpä pihahommat jäivät sikseen ja tyydyin suunnittelemaan ensi kesän mahdollisia pihajuttuja ja sisällä mökissä sisustusjuttuja. Isoäitini asuu vieressä kilometrin päässä, joten hänen luonaan vierailimme ahkeraan.




Alakerran toiseen makuuhuoneeseen suunnittelen mustavalkoista muutosta Hunajaista-blogin insiroimana. Homma alkaa mustalla lampulla, jonka ostin ystävieni muuttaessa San Franciscoon heiltä. Tykkää  lampusta, se on Ikea 365 -sarjaa. 

Vaajakoski ja Pandan tehtaanmyymälä. Apua! 



Nyt on kotona kaapit täynnä mammalan luomuruokaa! Herneitä kupissa, hilloja jääkaapissa, marjoja pakkasessa ja omenoita siellä sun täällä.


Näillä eväillä kelpaa viettää viimeinen lomaviikonloppu ja valmistautua maanantaina töihinpaluuseen! Kaikkea hauskaa projektia on kyllä tiedossa, joten innolla palaan kivan loman jälkeen taas työpaikalle :)

torstai 8. elokuuta 2013

Herkkuaamupala



Kun on aikaa, ehtii kokeilla kaikkia ideapinoon ja korvantaakse kasaantuneita juttuja. Arkisena loma-aamuna pistin vihdoin kokeiluun nämä "terveelliset pannukakut", joita olen bongannut netistä sieltä ja täältä. Aika ihana aamupala, kun tuunasin lettuja hieman vaniljajäätelöllä ja omenahillolla! :D



Ohje on helppo:
2 kananmunaa
1 banaani

Sekoitetaan tehosekoittimessa. Minä lisäsin mukaan myös ripaukse kauraleseitä. 
Paistetaan pannulla kookosöljyssä miedolla lämmöllä.
Käytin pientä ohukaispannua ja hella oli mulla ensin 4:lla ja sitten 3:lla.
Kypsymisessä kannattaa malttaa odotella, sillä tämän ohjeen hankalin kohta on juuri kypsentäminen ja kääntäminen. Jos on liian hätäinen, tulee pelkkää mössöä eikä taikina pysy kasassa.




Kananmunaa banaanilla siis! Kuten ystäväni totesi kun kerroin aikovani kokeilla näitä "lettuja".
Tarjosin pikkusiskolleni välipalaksi näitä kun hän oli käymässä, ja on kuulemma paras jälkiruoka ikinä. Mun makuuni myös aika makeaa, eli menee kivasti juuri makeanälkään iltapäivällä tai juuri spesiaaliaamupalana kun tekee mieli vähän herkutella. Kookosöljy toi mukavan pienen lisänsä.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Sisustuskakkonen: Deko

Asuntomessujen toiseksi ihanin sisustus tulee tässä:

Kohde 18: Deko-talo

Deko talon siustuksen on suunnitellut Keltaisen Oven Memmu Pitkänen. Sisustuksen värivalinnat kumpuavat taiteesta, joka on ollut tämän kohteen inspiraationa. Sisustuksesta löytyykin pieniä herkuja värien ja ajatuksien muodossa katselijalle.












Minua kohteessa miellyttivät värit ja moderni mustavalkoisuus. Kohteessa oli paljon Fermin tuotteita, joista pidän. Siis peukut pystyyn tälle, ja kakkossijalle tämän vuoden asuntomessujen sisustuslistauksessa. Kohteen sisustustavarat ovat myynnissä, joten voi olla että muutamia kyselen sähköpostilla josko olisivat vielä vapaana ja messuhintaan saatavissa.

Kuvat: Rakkaudella Riikka

tiistai 6. elokuuta 2013

Koiramäessä

Eilinen aurinkoinen päivä kutsui Särkänniemeen! Tuttuja laitteita riitti, mutta uutena tuttavuutena oli tälle kesälle rakennettu Koiramäki. Vanhan lasten eläintarhan korvannut Koiramäki oli hauska lisä puistoon ja alueena yllättävän iso.








Eläimiä oli paljon, lienevätkö eläintarhan asukkaat muuttaneet suoraan Koiramäkeen? Kiva jos näin on.
Rakennuksia oli mielestäni paljon: Koiramäen talo navettoineen ja piharakennuksineen, kaupungin raitti jossa oli Gunnas kirjakauppa, Kinkeliinin kauppahuonetta ja Von Guggelböön kahvilaa ynnä muuta, sekä vielä Drakkulan linna.

 Luin lapsena paljon Koiramäen tarinoita ja lempikirjani oli kaupunkireissusta kertova kirja. Kauppajutut olivat niin hauskoja! Kuvitus Koiramäkikirjoissa oli ihanan pikkutarkkaa, jossa riitti tutkailtavaa pidemmäksikin aikaa. Hienointa tässä Särkänniemen Koiramäessä olikin kaupungin raitti ja erityisesti Kahvila von Guggelböö!



Sisustus oli todella söpö! Tuo eriparituolien käyttöhän on sydäntäni lähellä, muun muassa omassa keittiössäni on samaa tyyliä toteutettu. Espanjassakin ihanin kahvila oli mielestäni sisustettu eriparituolein, juuri noita ranskalaisia kahvilatuoleja käyttäen. Pakko varmaan metsästää jostain niitä kotiinkin, niin hurmaantunut taidan niistä olla...










Kahvilan kanssa samassa rakennuksessa oli myös koululuokka, joka nurkassa kuorsasi hyllyn päällä itse Runeberg. Pulpetteihin olisi voinut istuttaa oppilaita harjoittelemaan kirjaimia liitujen ja liitutaulujen kera.



LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Gadgetissa oli virhe