perjantai 31. heinäkuuta 2015

Pikkusisko lähtee maailmalle: Annukka-ish Adventure

Pikkusiskoni Annukka lähtee 10.8. au-pairiksi New Yorkiin ja kirjoittaa vuodestaan ulkomailla Annukka-ish Adventure -nimistä blogia.



Annukka aamupalalla Amurin Helmessä Tampereella


Onnea matkaan rakas sisko vaikka tiedän että sinun reippaalla ja avoimella asenteellasi pärjäät kyllä!
Isosisko täällä odottelee kuvia, kuulumisia (ja tuliaisia, pakko myöntää..)

Lisäksi odottelemme täällä kotimaassa jo innolla paluutasi niin pääset treenaamaan todennäköisesti maailman parhaalle kuntosalille Onkiniemen Sats Elixiaan. Mutta siitä lisää myöhemmin...

Rakkaudella,
Riikka

Älypuhelin muistinjatkeena

Asuntomessujen jälkeen ajatukset ovat pitkästä aikaa pyörineet myös hieman kodinsisustuksen parissa treenaamisen lisäksi. Selailin töissä tauolla Deko-lehden numeroa niinkin kaukaa menneisyydesstä kuin 4/2013 ja otin puhelimeen talteen muutaman "muistilapun".



Olen ottanut tavaksi kuvata lehdistä mielenkiintoisia juttuja talteen puhelimeen, enkä irrottele enää lehtileikkeitä. Puhelimen muistissa ideat pysyvät helposti tallessa ja niitä voi selailla sieltä ihan koska tahansa kun on joutilasta aikaa!


Teen myös kauppalappujen kanssa niin että vaikka kirjoittaisin ostoslistan paperille otan kirjoittamastani paperilapusta silti valokuvan älypuhelimella ja luen listaa puhelimesta käsin sitten kaupassa ollessani! Niin monta kertaa paperinen ostoslappu on nimittäin jäänyt kotiin, eikä siitä kyllä silloin ole kovin paljoa iloa. Ilman puhelintakin olisi kyllä hyvä joskus lähteä kauppaan, noin niinkuin testimielessä vaikka!



Mitä jos viettäisi viikonlopun kuin ennenvanhaan - lankapuhelinten aikaan? Puheluihin ja tekstareihin vastailisi vain kotona ollessaan... Olisikohan viikonlopun jälkeen koko lähipiiri huolissaan ja ihmissuhteet mennyttä? :D



lauantai 25. heinäkuuta 2015

Vantaan Kivistön asuntomessukatsaus, osa 2

Lisää kuvaraporttia vuoden 2015 Asuntomessualueelta Vantaan Kivistöstä, olkaa hyvät! Kävitkö itse? :)




























Messutiimimme iloitsi väreistä ja viimeistellyistä kohteista! Persoonan näkyminen omassa kodissa tuo aina lämpimän tunnelman ja tuo sitä Arjen Ylellisyyttä <3

Rakkaudella,
Riikka

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Vantaan Kivistön asuntomessukatsaus, osa 1

Tänä vuonna asuntomessut järjestetään Vantaan Kivistössä. Teimme alueelle kesälomalla autoretken ystäväni kanssa. Alueelle oli hyvät opastukset ja järjestelyt toimivat hienosti. Tänä vuonna alueella oli erikoisuutena myös kuskittomia kuljetuksia parkkipaikalta messualueen porteille.

Kohteita oli 41 ja kiertelimme varmaan noin kaksi kolmasosaa läpi. Tässä yleisiä poimintoja alueelta kuvina, mutta kirjoitan vielä erikseen suosikkikohteestani sekä muutaman piensisustukseen keskittyvän kirjoituksen.

Rakentamisen lisäksi minusta asuntomessut antavat kivoja ideoita ja inspiraatiota myös jo valmiiksi rakennetun kodin sisustukseen sekä myös vuokrakodin tuunaukseen! Itse haaveilen keittiöremontista ja pienen kylpyhuoneen remontoinnista, mutta ne ovat vaiheessa "ideoidenkeräystä ja budjetinhahmottelua" vielä tällä erää.




 Usemammassakin kohteessa oli pyöreä metallireunainen peuli sijoitettu kylpyhuoneeseen.








Fatboy Baboesjka








Rakkaudella,
Riikka

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Gadgetissa oli virhe