maanantai 11. joulukuuta 2017

Kultaa ja mirhamia

Kävimme viikonloppuna siskoni kanssa Ikeassa hakemassa olohuoneen maton sekä muutamia säilytysjuttuja. Suuntasimme melkein suoraan alakertaan kulkematta huonekalunäyttelykerroksen kautta, mutta aivan portaiden yläpäässä oli hieno olohuone jota ei voinut ohittaa, niin kaunis (ja uusi) se oli. 

Siis: Ikean joulupaketointi-ideoita, olkaa hyvät! Koska moni paketti päältä kaunis, tai ainakin pitäisi olla. 











Mielessäni on myös yksi koristeidea joka jäi mieleen Dom Dom -liikkeestä, mutta se vaatii hieman liimaa ja glitteriä sekä askartelua. Toivottavasti en hävittänyt muutossa glitterliimoja. Osa projektiin tarvittavista välineistä on jo löytynyt. 



Rakkaudella, 
Riikka

*kuvat minun ottamiani Ikeasta

torstai 7. joulukuuta 2017

Vielä kerran, #suomi100



Suomen 100. itsenäisyyspäivä ja vuosi huipentui eilen. 




Vietimme perinteisin menoin kotona Tampereella osallistuen kansanjuhlaan Keskustorilla (jonka juonsivat juhlallisen arvokkaasti ystäväni Valtteri Lehtinen ja Johanna Pirttilahti) ja sen jälkeen katsoimme ystäseurassa kotona linnan juhlat televisiosta juustojen ja glögin kera. 







Suomi 100 -vuosi toi mielestäni hienoja kampanjoita ja sai ihmisiä kokoontumaan. Siniset valot julkisissa rakennuksissa toivat mielestäni kivaa vaihtelua pimeisiin talvikuukausiin.  Havahduin sinivalkoisten teemakoristeiden hankintaan juuri ajoissa päivää ennen, mutta sehän riitti! 




Nyt joulua kohti! Kynttilät palamaan ja tunnelmoidaan!

Rakkaudella,
Riikka

perjantai 1. joulukuuta 2017

Joulukuun ensimmäinen



Joulukuun ensimmäinen päivä on täällä ja muuton jälkeinen koti alkaa näyttää jo kivalta!

Olen aina tykännyt joulun odotuksesta ja joulukalenterit ovat kuuluneet joulukuun ensimmäisiin viikkoihin aina. 

Lapsena kalentereita oli niin useita että jouduin heräämään vähän aikaisemmin ehtiäkseni avata ne kaikki. 

Erään huoltoaseman perinteisiin kuului 90-luvulla julkaista jouluna ensi-iltaan tulevan Disney-piirretyn teemalla isokokoinen kuvakalenteri jota odotin. Lisäksi suklaakalenteri kuului jouluun. 




Tänä vuonna minulla on Hidasta elämää -tekstikalenteri. Mieli teki ostaa Kiehl’s kosmetiikkakalenteri mutta myöhästyin. Ensi vuonna sitten, nyt kun ”aikuisten” kalenterit ovat tulleet saataville Suomeen aivan liikkeistä ostettaviksi. Haaveilin myös Lakrids by Johan Bülow -luksuslakritsi kalenterista. Taidan mennä ostamaan vielä jonkun kalenterin jos vain löydän! 



Sitä ennen etsin muuton jäljiltä tuon Hidasta elämää -kalenterin! Siskoni sai ystäväpiirissä kiertäneen ”tonttukalenterin” jonka laatikoihin voi täyttää itse yllätykset. Olen myös askarrellut erilaisia kalentereita ja viime vuonna lähetin kauempana asuvalle ystävälle joka päivä kuvan jouluisesta kissasta. Se oli sähköinen kissajoulukalenteri joka oli uniikki ja juuri ystävälleni suunniteltu. 

Tärkeintä on muistaa rakkaita ja läheisiä, ei se kuinka suureellisesti tai usein sitä teet. Ilahduttaa varmasti!




Laita vaikka yksi viesti ja toivota hyvää joulukuun 1. päivää jollekin läheisellesi?

Hyvää joulukuuta!
Rakkaudella, 
Riikka

tiistai 24. lokakuuta 2017

Armollisuudesta ja itsekurista



Tämä on pieni kirjoitus kovin suuren otsikon alla, jonka inspiroi viikonloppuna I love me -hyvinvointimessuilla kuuntelemani valmentaja Nanna Karalahden luento otsikolla "Armollinen itsekuri". Tärkeitä aiheita yhdessä ja erikseen, joita voi käsitellä myös ”pienesti” koska ajatusten herättely on aina hyväksi. 

Seuraan Nannaa ja hänen valmennukonseptiensa juttuja somessa lähinnä Instagramin tarinoiden ja kuvien kautta. Välillä klikkaan myös blogin puolelle lukemaan pidemmin juttuja, mutta täytyy myöntää että olen melko laiska lukemaan yhtäkään blogia. Juuri nyt seuraan kiinnostavia henkilöitä ja yrityksiä pääsääntöisesti vain Instagramin kautta. Olenkin löytänyt hyviä juttuja myös tuon sovelluksen minulle kohdentaman mainonnan kautta, joten olenkin oikein tyytyväinen käyttäjä.

Tämä teksti ei ole kuitenkaan sosiaalisen median sovelluksien käytöstäni vaan arjesta ja armollisuudesta itseä kohtaan, josta Nanna puhui messulavalla pitämällään luennolla kuin minun suullani.




Allekirjoitan täysin, että tärkeintä (oikeastaan kaikessa) tekemisessä on armollisuus itseä ja sen myötä myös muita kohtaan. Positiivisella sisäisellä puheella on uskomaton vaikutus. Jos et usko, kokeile vaikka vain huviksesi. Vastoinkäymisiä tulee jokaiselle, mutta muista että sinä olet itsesi paras liittolainen, joten ole itsellesi armollinen. Yrittäminen on jo hyvä alku, ja usko siihen että teet varmasti parhaasi. Turha siis vähätellä omia saavutuksia, ulkonäköä, ajatuksia tai tekemisiä.

Tara Lange on kirjoittanut Hidasta Elämää -blogissaan kauniisti (ja armollisessa sävyssä) seuraavasti:
"Kehoni on palvelijani. Sen läpi virtaavat kaikki tunteeni, luotettavat suunnannäyttäjäni. Rakkaudesta minuun se säilöö kaikki tukahdutetut tunteeni, kantaa niitä tukoksina ja lukkoina niin kauan, kunnes olen valmis ne tuntemaan ja vapauttamaan. Rakkaudesta minuun se rakentaa muurit suojakseni ja rakkaudesta minuun se purkaa ne. Se kertoo minulle minusta ja tunteistani, jos vain uskallan syventyä pinnan alle". (Lange, Hidasta elämää.)

Nanna vertasi itsekuria lihakseen. Se väsyy kun sitä käyttää! Älä siis lataa itsellesi kerrallaan liian montaa itsekuria vaativaa tehtävää. Kun opettelet uusia asioita, ne vaativat aluksi paljon itsekuria mutta kun ne muttuvat tavoiksi, et tarvitse niiden ylläpitoon enää niin paljoa tuota myös nimeä "tahdonvoima" tottelevaa ominaisuuttasi.

Kahdessa kuukaudessa yksi muutos muuttuu tavaksi. Ole siis kärsivällinen!



Jos elämäsi on täynnä muutoksia ja vaativia projekteja, anna itsellesi aikaa. Jos haluat muuttaa toimintaasi, keskity yhteen muutokseen kerrallaan. Esimerkiksi vesilasillinen aamulla muuttuu automaattiseksi (hyväksi) tavaksi kahdessa viikossa.

Kiitos Nanna innostavasta luennosta!

Rakkaudella,
Riikka

Kuvat: Studio Make My Day/ Anu

torstai 28. syyskuuta 2017

Muistilappu Antisäätäjä webinaarista

Olen tehnyt kaksi kivaa löytöä kuluneina kuukausina: äänikirjat ja webinaarit. Kesällä kuuntelin kymmenkunta kirjaa kävellessäni ulkona koirani kanssa ja nyt olen tarttunut muutamiin Facebookin minulle tarjoamiin webinaari-kutsuihin. Ensimmäinen oli Someshaken Googlemainontaan keskittynyt tunnin webinaari ja tänään kuuntelin Anna Perhon Sukseen kautta tarjoileman "lounaswebinaarin" Antisäätäjä -teemalla ajanhallinnasta ja Annan tuoreeseen samannimiseen kirjaan pohjautuen. Vieraana Annalla oli Kirsi Piha. Tämänpäiväinen webinaari herätti paljon ajatuksia ja vaikka koen hallitsevani omaa ajankäyttöäni ja ymmärtäväni levon sekä palautumisen periaatteet hyvin (ja myös toteutan niitä!), niin silti tämä antoi uusia kulmia paljon ja kiteytti omia ajatuksia.

Nyt seuraa ajatuksia, yllöskirjaamiani sanoja ja muutama kirjavinkki kuulemani pohjalta muistilapuksi teille ja minulle itselleni webinaarista.



- Terveellinen epämukavuusalue

- Rutiinihommat rentouttaa: Mieli lepää helppojen ja tuttujen tehtävien parissa. Luova ajatustyö versus suorttava työ, suo kumpaakin päivääsi.

- Ihmisen aivojen "prime time" on noin 4h vuorokaudessa

“Ajattele aamupäivät, suorita iltapäivät”. Itsellesi oikea rytmi on sinulle sekä tekemällesi työlle eduksi.

Mieti:
Mikä on ajankäyttäjänä oma retkahduskohtasi? Mihin huonoon tapaan olet taipuvainen kompastumaan?

Kirsi Piha: Lykkään vaikeita ajattelutehtäviä joiden tiedän lopulta tekemättöminä tuovan myös eniten painetta. Huomaa koska lykkäät ja huomaa koska kuitenkin huomaat ratkovasi ongelmaa alitajuisesti, näillä tiloilla on eroa.

To do -lista
- Viekö listalla oleva tehtävä sinua kohti perusarvojasi
- Jos ei, sano pyynnölle ei jos et ehdi
- Kun tehtäväsi liittyvät arvoihisi, niin etenet kiireessäkin kohti niitä ja voit olla rauhassa tässä ja nyt.
- Jaa things to do -listasi: p1, p2, p3 ja p4 -ryhmiin.



Vaikeiden tehtävien ratkomiseen apu:
“Sammakkoviikko”

Valitse viikolle 5 sammakkoa, eli hankalaksi tuntemaasi tehtävää tai isoa ratkaistavaa asiaa

Aloita maanantaina. Kerää "sammakon" materiaalit kansioon, laita kello soimaan aikaisemmin kuin normaali heräämisaikasi arkena on ja ota tavoitteeksi ratkaista ongelma. Lopputulos: Klo 5-8 välillä joka päivä tuon viikon ajan tuloksena on ratkottu ongelma, viikon jälkeen fantastinen fiilis (ja viisi sammakkoa ratkottu!).
Aloita vaikein homma aamulla!

Kirjallisuusvinkki:
Eat that frog, Brian Tracy. Ajankäyttöön liittyvä paras opas. (linkissä pieni esittely)



Kaikkeen painetta aiheuttavaan et voi vaikuttaa, mutta jäljelle jää paljon asioita joihin voit: keskity niihin.

Työelämässä on vaiheita: joskus on vaihe tehdä pitkää päivää paljon töitä, joskus on aika optimoida ja tehdä vähemmän. (Elämä on erilaisia vaiheita!) Se mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle, jokainen on hyvä esimerkki jostain.

Suunnittele vapaa-aikaa. Suomalaisten stressaavin päivä on lauantai. Päätä etukäteen tärkeät jutut jotka palauttavat ja rentouttavat sinua. Uni ei riitä palauttamaan, tarvitset myös itsellesi mielihyvää tuottavia juttuja.

Hyvä vire 
Palautuminen (nukkuminen ja oman palauttavan toiminnan löytäminen (jollekin liikunta, jollekin lukeminen). Lukeminen kuitenkin vaatii fokusointia, joka ei välttämättä onnistu stressaantuneena. Tämä voi toimia myös indikaattorina itselle siitä että on liian stressaantunut. Kun et pysty keskittymään lukemiseen täytyy siihen juuri pyrkiä, jotta tilanne helpottaa. Löydä keinosi ladata omaa energiaasi! Jos olet aktiivinen niin voi ollakin paikallaan madaltaa omaa energiatasoa.

Kirjallisuusvinkki:
18 minutes, Peter Bregman. PDF-tiedosto tästä!
Sanoma: Kiireen tuntu vähenee kun alat suunnitella toimintaasi omien arvojesi pohjalta. Burn outin syntyä lietsoo se, että ihminen tekee jotain mitä ei itse arvosta.





Erityisinnostunut ihminen
Sulje liiat ihmiset/ärsykkeet pois.

Erityisinnostuva ihminen tarvitsee yksinoloa koska saa niin paljon virikkeitä muista ihmisistä, ympäristöstä ja vaikkapa kirjallisuudesta (jolloin esimerkiksi tietyn tyyppisten kirjojen lukeminen ei olekaan akkuja lataavaa toimintaa)

On aikoja jolloin ei voi lukea businesskirjoja (K.Piha), koska se käynnistää multitaskauksen päässä. Romaanit taas tuottavat ajatuksia “toiseen kulmaan” mieltä jolloin niiden lukeminen puolestaan rentouttaa.
  1. Aloita päivä sammakko-mallin mukaan lukemalla romaania aamulla ensimmäisenä, et ole niin "kiinni" arjessa.

Annan lokakuussa alkavassa Antisäätäjä-verkkovalmennuksessa käydään läpi mm teemoja:


- Mitä ovat Arvosi, ja kuinka kirkastat niitä
- Millaisella mallilla ajankäyttösi on, millaisella haluaisit sen olevan?
- Miten keskityt yhteen asiaan kerralla?
- Palautumisen taidot

Kiitos webinaaritunnista Anna ja Kirsi. Kirjallisuusvinkit lähtevät tsekkaukseen!

Rakkaudella,
Riikka



keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Syysiloja




Minä pidän jokaisesta vuodenajasta, mutta niiden vaihtuessa täytyy silti muistaa muutamia juttuja jotta sopeutuminen onnistuu. Täytyy muistella mistä asioista pitää käsillä olevassa vuodeajassa ja keskittyä niihin. Tässä mun kolme tärkeintä muistettavaa asiaa syksyn koittaessa:

1. Takki kiinni 
Olen huomannut että syysflunssan välttääkseni tehokkain keino on siirtyä reippaasti lämpimiin vaatteisiin ja laittaa takki kiinni sekä kaulahuivi kaulaan. Syön myös vitamiineja ja koetan välttää julkisissa paikoissa pintojen koskettelua. Pelkästään huivin ja takin sulkemisen ansiota syysflunssalta säästyminen ei varmaankaan ole mutta silti hyvä muistaa. 

Kannattaa katsella vaikka kännykän valokuva-arkistosta omia viileän sään suosikkiasukokonaisuuksia muistin virkistämiseksi tai etsiä vaikka instagramista täysin uusia ideoita. 



2. Kynttilät
Kun pimeä tosiaan laskeutuu jo aikaisin illansuussa voi kynttilät laittaa palamaan ja tunnelmoida. Myös ulkovalot näkyvät pimeässä, hurraa!



3. Tee
Kynttilöiden kanssa (maistuva?!) pari on tietenkin myös tee. Voisin juoda rooibosteetä hunajalla mukeittain - ja itseasiassa olen jo tälle syksylle juonutkin. Melkein liikaakin jo. Onneksi erilaisia teelaatuja riittää, voisi vaihtaa vaikka joka viikolle uuden maun maisteluun? 

Jokainen vuodenaika tuo mukanaan omat tyypilliset juttunsa, aika aikaansa kutakin! Melko pian onkin jo uuden vuodenajan vuoro... 

Onko sulla samoja suosikkijuttuja? Onko syksy kenties sun lempivuodenaikasi?

Rakkaudella,
Riikka

tiistai 12. syyskuuta 2017

Nimeni on Martin, kutsu Martsuksi vaan



Minulla on tämän vuoden elokuussa 6-vuotta täyttänyt lemmikki, chihuahua Martin. Martin on pitkäkarvainen chihuahua, joka on luonteeltaan melko epätavallinen pieni koira sillä se ei hauku juurikaan. 



Martinin lempinimi on Martsu ja sitä käytetäänkin useimmin. Huomasin jo varhain että Martin on hieman hankala nimi, sillä ulkona muille koiranomistajille kerrottuna se kuulostaa usein Martilta. Martti! Myös isoäitini (87-vuoden kunnioitettavassa iässä) kutsuu koiraa välillä Martiksi. Toisaalta olen aina pitänyt sanonnasta "rakkaalla lapsella (okei, kyseessä on koira!) on monta nimeä" joten menköön. 



Martsu tykkää kaikista ja usein joudumme keskusteluihin muiden kanssa liikkuessamme ulkona. 

Tällä viikolla kuultua:

"-Katso isä, pieni susi!".

"-Niin tämä olikin se koira joka ei pelkää mitään". 


Suuri, pieni lemmikkini!

Rakkaudella,
Riikka

Awesome co-working space is here!



Eilen vietettiin Tampereelle avatun yhteisöllisen työtilan, Teho-osaston, virallisia avajaisia. 

Persoonallisesti ja lämminhenkisesti sidustetut tilat vanhan sairaalan alueella ja tiloihin liittyy lentävä lausahdus: 


Parasta mitä voit tehdä yliopiston ja hautausmaan välissä 


Työtilat avautuvat syyskuun alussa.  Paikassa voi järjestää myös kaikkea kivaa yhteisöllistä tekemistä. Suosittelen tutustumaan ja miettimään olisiko paikka juuri sinulle sopiva. Vieressä on kaikki Tullintorin ruokapaikat eikä Tammelan ravintoloihinkaan ole pitkä matka vaikka lounaalle. 


Juhlavieraita viihdytti alueen historian pohjilta räätälöity Mysteerin mysteeri. Olen pitkään suunnitellut meneväni testaamaan näitä mysteerihuoneita tai -tehtäviä ja nyt se onnistui tässä samalla juhlien tuoksinnassa. Menen ehdottomasti uudelleenkin, olenhan entinen agenttisarjan tekijä!



Onnea ja menestystä naisyrittäjille!


Rakkaudella,

Riikka

Kylmä kahvi kaunistaa: COLD BREW COFFEE




Viime kesänä sain ystävältäni Kaisulta ohjeen kylmäuutetun kahvin valmistamiseen kotona ja innostuin välittömästi kokeilemaan tuota herkkukahvia. Viileä kahvijuoma maistuu erityisen hyvältä juuri lämpimällä säällä ja koska valmis kahvi säilyy jääkaapissa noin kolme päivää, on myös kiireisinä päivinä helppo nauttia vähän erikoisemmasta kahvista vaikka iltapäivän piristykseksi tai ennen harrastuksiin (tai ruokakauppaan) lähtöä.


Valmistus vie hetken aikaa, joten omaa kahvinhimoa täytyy vähän ennakoida mutta kun sen muistaa tehdä on tämä oikein mainio herkku. Ja helppo!



COLD BREW COFFEE


120-140g kahvia (itse olen käyttänyt tavallista suodatinjauhettua)

1l kylmää vettä


Jääpaloja

Mantelimaitoa (tai muuta kasvimaitoa)


Laita kahvi kylmään veteen ja anna olla yön yli ja suodata aamulla. 12-14h odotus on paras. Jos haluat voit laittaa sekaan myös kanelia tai vaniljaa. 


Tarjoile jääpalojen kanssa melko reilulla määrällä kasvimaitoa. 


Osan kahvista voit pakastaa myös jääpaloiksi. 


Kiitos ohjeesta Kaisu! Hyvin toimii. 



Rakkaudella,

Riikka

Muutospaineita(ko)


 

Pidin taukoa blogin päivittämisestä hieman yli vuoden. Tämä selvisi "aikakirjoista" eli entisen blogin järjestelmistä. Viimeinen päivitys oli ihanan ensiasuntoni myynnistä toukokuulta 2016. Jonkinlainen muutos blogin teemaan oli tehtävä, sillä ajattelin keskittyväni enemmän hyvinvointiin entisen sisustuspainotuksen sijaan ja mietin luovunko muutoksen myötä Rakkaudella Riikka -nimestä. Pitäisikö uudistua? Ratkaisun tekeminen tuntui vaikealta enkä päässyt pohdinnoissani alkua pidemmälle vaikka kuinka yritin ja lopulta ymmärsin ettei omasta (rakkaasta!) aloittelevasta "brändistä" luopuminen ollut mielekästä. 


Sitaatti ystävältäni kiteyttää myös omia ajatuksiani kauniisti:
"Taide on lahja, mutta sitäkin suurempi lahja on rakkaus. Ilman sitä ei synny taidetta, eikä paljon muutakaan. Rakkauden siivittämänä kohti uusia haasteita."


Lempeys itseä kohtaan on hyvä perusote elämään. Se ei tarkoita että et vaatisi itseltäsi mitään, päinvastoin! Yksi lempilauseistani on: "puhu itsellesi kauniisti koska sinä kuuntelet".

Aluksi ehkä hieman mitäänsanomattomalta tuntuva mietelause sisältää suuren opin jos pysähdyt miettimään sitä.


Rakkaudella,

Riikka

Paluu blogimaailmaan



Tiedättehän, niinkuin paluu tulevaisuuteen mutta ei sinne päinkään? Tässä ei ole mitään tieteiselokuvien tai sarjojen tunnelmaa mutta sitäkin (ainakin itsenäni) ilahduttavampi tapaus nimittäin aloitan blogitekstien kirjoittamisen uudelleen tänne hyvinvointisivustoni alaisuuteen! 


Pienten blogialustan säätöjen jälkeen palasin todellakin vanhaan, sillä alan julkaista juttuja tässä entuudestaan tutussa bloggerin osoitteessani. Blogin arkistoista löytyy siis vuosien takaisia juttuja ja jos teitä lukijoita ei kiinnosta perehtyä historiaani niin minua nämä jutut viihdyttävät varmasti. Monenlaista kehitystä on tapahtunut ja hyvä niin, mutta menneessä on myös paljon kallisarvoista!


Bloggasin vuosia Rakkaudella Riikka -nimen alla lähinnä omaksi huvikseni, kun ystäväni sanoin eräänä vappuaattona että "Sinulla se sitten pitäisi olla blogi". Ja niin seuraavana päivänä sitten olikin. Tekstit liittyivät pitkälti kodinsisustukseen ja kuvasin kuvia päivityksiin muistaakseni ensimmäisillä älypuhelimilla jotka omistin. Vai olikohan käytössäni digikamera? En edes muista, mutta jokatapauksessa kuvien laatu ei ollut lähelläkään nykypäivän blogien mainoskuvalaatua. Megapikselit olivat kaikkea muuta kuin... megoja. Tämä ns laatupuute oli minulla kuitenkin selkeästi tiedossa jo niihin aikoihin (elettin varmaan noin vuotta 2008? Eli kohta kymmenen vuotta sitten!), mutta päätin että heikko kuvanlaatu ei haittaa vaan tärkeämpää on toteuttaa valmiita kirjoituksia ja jakaa ideoita sekä inspiraatiota muille ja saada sitä muilta takaisinpäin. Siinä on edelleen koko sosiaalisen median itu! 


Parasta blogaamisessa on se, kun joku toinen jakaa oivalluksensa sinun kanssasi kirjoittamalla päivityksen tai jakamalla kuvan tai vaikka vain ilahtuu sinun laittamastasi päivityksestä. Tai ilahtuminen on jo voimakas tunne mutta kunhan ei kamalasti pahoittaisi mieltään! Minun somekäyttäytymiseni on sellaista hyväntuulen päivittelyä, myönnän sen. En halua ottaa kovin kärkkäästi kantaa, en tosin tee sitä netin ulkopuolellakaan. Mielipiteitä saa ja täytyy silti olla! 


On tultu pitkä matka siitä kun viimeksi kirjoittelin blogiin tajunnanvirtaani. Tämä blogi tulee välillä sisältämään myös asiapitoisempia tekstejä eikä pelkkiä sisustustyynyjen kuvia, vaikka varmasti myös niitä. Aloin kaivata kirjoittamista tauon aikana ja huomasin sen kun aamuradiota kuunnellessani muutamana aamuna aloin jäsennellä keskustelun tuomia ajatuksia blogimittaan. Hei, minä haluan blogata tästä! Mutta ei ole blogia! 


Rakkaudella Riikka on viettänyt hiljaiseloa noin 1,5 vuotta ja tuntui oudolta että olisin yhtäkkiä kirjoittanut sinne ajatuksiani henkilökohtaisen kuntovalmentajan markkinointirohkeuden tärkeydestä. Sitäpaitsi, olin heti aloitettuani edellisen blogini päättänyt ja pyhästi vannonut että en koskaan aloittaisi kirjoituksia pyytelemällä anteeksi pitkää taukoa tai hiljaisuutta. Selittely oli mielestäni jotenkin turhaa. Päätin, että kun kirjoitan tai julkaisen jotain niin se on aina oikeaan aikaan ja elämään kuuluu tauot ja ajat jolloin somehommat eivät ole mielessä. Ja niin olkoon. Tiedoksi siis nyt jo että jos mietitte miksei blogi päivity niin ottakaa puhelin vaikka käteen ja kysäiskää, tosin todennäköisesti kyse ei ole mistään vakavasta mutta hei - minä haluaisin kuulla sinusta silloinkin!


Rakkaudella (nyt ja aina),

Riikka


Kuva: Anu Köyhäjoki-Järvinen


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...