lauantai 24. maaliskuuta 2012

Varma kevään merkki

Yhdestä kevään merkistä ei voi erehtyä. Ne ilmestyvät aina kalenterintarkasti väriloistoineen katukuvaan ja postiluukkuihin. Alennusmyyntipäivät tietenkin! Parhaillaan ovat käynnissä ainakin Kodin Ykkösen Yllätyspäivät (sunnuntaina vielä), S-ryhmän 3+1 päivät (myös tämän viikon sunnuntaihin asti, mutta eikö niiden muuten pitäisi olla 3+2 päivät kun sunnuntaikin on lisätty kauppapäiväksi?), Finlaysonin Poistopäivät (jatkuvat 1.4. asti, myös verkkokaupassa!) sekä Anttilan Keskusvarastontyhjennys myynnit. Hullut Päivät lienevät ihan pian tässä ennen pääsiäistä (jotka henkilökohtaisesti mielestäni edustavat alennusmyyntien aatelia).


Urakoin eilen ja jalkauduin kaupoille pyörähtämään sekä Kodin Ykköseen, Anttilaan, Aleksin Shopbailuihin (Ok, ne siis unohtui äsken! Mietinkin että eikö nyt tuon enempää ole... ;)) ja Sokokselle. Kierros oli aika nopea ja ostossaalis maltillinen. Toisin kuin Hullujen Päivien aikaan, näissä riittää yksi vierailu aleviikkoa kohti. Mun ja Hullujen Päivien suhde taas vaatii vierailun melkein joka aukiolopäivänä. Suunnittelen tarkasti iskut ruokaosastolle ja kerroksiin ruuhkat minimoiden. Kouluaikoina olin Herkussa töissä kassalla useampinakin Hullareina, ja nyt tuntuu melkein luksukselta olla "vain" asiakkaana.

Noin ylipäänsä alennusmyynnit on mun mielestäni kivoja. Varmaan joku alkukantainen metsästäjäkeräilijä herää, kun löytää hyvän tuotteen edullisempaan hintaan. Tai jotain, jonka oli muutenkin juuri hankkimassa, mutta hinta onkin huokeampi. Vaikka ne hammastahnat, kasvovoiteet, matot, hiusmuotoilutuotteet...

Mutta tässä piilee myös se vaikeus! Kierrellessä pitää olla tarkkana, onko kyseessä Tarjous ja vai tarjous. Kannattaako kantaa selkä vääränä kotiinsa vanulappuja, kun ne ovat melkein jokapäivä saman hintaisia?

Mä ostin viikonlopputulppaaneja, keksejä ja kaksi värikästä tyynynpäällistä olkkarin sohvalle Kodin Ykkösestä. Sokokselta mukaan tarttui kemikaaliojuttuja. Lumenen C-vitamiini kasvojenhoitosarja on ihan paras! Ja Aleksilta lähti mukaan pieni värikäs olkalaukku. Anttilan mainoksessa oli todella edulliesti uusia Iittalan Lempi-laseja paketillinen tarjouksessa, mutta ne oli ehditty myydä jo loppuun. Miettikää miten kaunis tuotemerkkikin? Voiko niitä olla ostamatta. En usko.

Shoppailulöytöjä viikonloppuun ja muistakaa proteiinipatukat mukaan ostoksille! Pysyy mieli virkeänä! ;)

Rakkaudella,
Riikka


PS. Tulppaanien ystäville vinkkinä että Prisma myy edullisimpia (kuivina varastoituja) tulppaaneja tällä hetkellä. Kimppu vain 2,90e. Ei maksettu mainos, vaan kiertelyhuomio! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida anonyyminä, nimimerkillä tai rekisteröitymällä lukijaksi/Googlen tililläsi.
Ilahdun kovasti kommentistasi :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...