sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Habitare 2013, osa 2

Aurinkoinen syyssunnuntai houkuttelee ulos, mutta kun te nyt kuitenkin haluatte sisään tuntuanne miettiä sisustusjuttuja niin minä julkaisen iloksenne toisen osan messuraportista. Tämän vuotinen Habitare tuli ja meni, mutta inspiraatiokuvat jäivät! Tässä vielä muutamia poimintoja kiinnostavista jutuista kotimaisilta pienemmiltä suunnittelijoilta sekä esittelyssä Tikkurilan ja Marimekon messuosastot.






Tikkurilalla oli mielestäni oikein hienosti toteutettu shampanjabaari messuilla. Esillä oli Tikkurilan värejä ja baarin alue koostui muutamasta erilaisesta alueesta. Yhden alueen yllä oli sommitelmana riisipaperivarjostimia, ja tuolien lisäksi istuimina roikkui keinuja. 





Lattiaa oli maalattu sävytetyillä Betoluxeilla.

Hakolan huonekalutehdas Jurvasta ihastutti mua myös. Tämä seuraava sohvamalli oli erityisesti mieleeni ja mietinkin että tilaisin Hakolalta sohvan. Tätä kuvaamaani mallia esimerkiksi saa sekä vuodesohvamekanismilla että ilman. Kangasvaihtoehdonkin valitsin jo näytteistä valmiiksi, sen verran tosissani ihastuin tähän kotimaiseen sohvaan :)


Iskun osastolta bongasin tällaisen aika maalauksellisen sohvatyynyn. 


Marimekko oli Habitaressa mukana pilviteemalla. Tämä oli ehkä ns. taiteellisin toteutus mun silmääni.



Aika maalauksellisia nuo astiat yllä olevassa kuvassa. Näköjään tuollainen miellyttää nyt silmääni, kun bongasin samaa tyyliä olevan sohvatyynynkin kuviin Iskusta.

Löytyykö lukijoista Habitarekävijöitä? Osaatteko heti lonkalta heittää tuon Marimekon akvarellityyppisen sarjan nimeä? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida anonyyminä, nimimerkillä tai rekisteröitymällä lukijaksi/Googlen tililläsi.
Ilahdun kovasti kommentistasi :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...