sunnuntai 14. elokuuta 2011

Asuntomessut: Parveke-elämää

Pakko kai se on hyväksyä. Tämänvuotinen viherparvekeprojekti ei ollut varsinainen menestys. Mutta, koska on aivan ilmeistä että viherpeukalogeenit tulevat ennemmin tai myöhemmin väistämättä puskemaan pinnalle, on hyvä kerätä ideoita. Tässä Kokkolan Asuntomessuilta muutamia viherideoita!

Sikke Sumarin parvekepuutarhassa oli oikein vehreää:






Lemminkäinen oli koonnut messuvieraita varten "Pienen suuren ideakirjasen". Kirjaan on koottuna Sikke Sumarin "10 ideaa, joilla luot parvekkeelle palan puutarhaa". Wau! 






Sikke neuvoo muun muassa istuttamaan lipstikkaa juuttisäkkiin, rakentamaan yrttivirtiinin (kuvista ensimmäisessä!), pystyttämään pienen kirjahyllyn parvekkeelle, somistamaan sen mukavalla riippukeinulla ja tekemään kuvakertomuksen parvekkeen vaiheista kesällä. Eikös blogi toimi sellaisena?

Hauska on myös idea parvekkeen avajaisista kesän alussa: kutsu ystävät kylään ja pyydä heitä tuomaan lempi yrttinsä mukanaan. Sitten ne istutetaan purkkeihin ja nimetään yrtin tuoneen ystävän mukaan. Ehkäpä ensi kesänä?

Pihla Avantgarde -talon viherhuone

Pihla Avantgarden viherhuone ja sitrushedelmiä!

Merilinnan parvekkeella riitti tilaa. Ihanat sohvat, ei tosin ihan kerrostaloparvekkeelle...
 Ja vielä kattaus/väri-ideaa Omatalon Merilokki rivitaloasunnon takapihalta... syksyistä tunnelmaa!




Ensi kesää, ja uutta parvekekautta odotellessa! Uusi kevät, uusi mahdollisuus? Eikö? :)

Rakkaudella,
Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida anonyyminä, nimimerkillä tai rekisteröitymällä lukijaksi/Googlen tililläsi.
Ilahdun kovasti kommentistasi :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...