sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Luukku 21 ja 22: Amsterdam

Viikonlopun luukuista 21 ja 22 meitä tervehtii jouluinen Amsterdam! Tai ei kovin jouluinen itseasiassa, mutta luukussa on tällä kertaa kuvia marraskuiselta viikonloppureissulta Amsterdamiin. Kävimme siellä ystäväni Riikan kanssa katsomassa Sueden Euroopankiertueen päätöskonserttia Paradiso-klubilla. Lensimme Helsingistä Finnairilla ja yövyimme muutaman yön kaupungissa. 

Yövyimme NH Doelen hotellissa, jossa on maalattu kuulemm Yövartio -taideteos
Legendaarinen Paradiso-klubi on perustettu vanhaan kirkkoon! Upeat puitteet, musiikki kuulosti erinomaiselta ja Suede oli vedossa.

Kiertelimme keskustassa ja välttelimme onnistuneesti polkupyöriä, joita kaupungissa riittää! Polkupyörille oli hyvät väylät joka paikassa, ja siitä tulisi ottaa mallia monen kaupungin! Suomalaiseen jalkakäytäväkulttuuriin tottuneelle jalankulkijoilla oli joskus hyvinkin kapea kaista, mutta mitäs se haittaa? Jalan on helppo mennä vaikka vähän kapeampaakin väylää (ainakin näin nuorena ja hyväjalkaisena, ymmärrän toki että haasteita tässäkin on esimerkiksi vanhempia ihmisiä ajatellen sekä muita liikuntarajoitteisia kulkijoita). 

Pyörät huristivat ohi kovaa vauhtia ja niitä oli paljon, todella paljon! Miltei kaikissa oli hieno tai omaperäinen etukori, joka helpottaa varmasti tavarankuljetusta. Omassa pyörässäni muuten onkin ihan kiinteä metallinen etukori... hmm, ensi kesää odotellessa! Taidan ottaa projektiksi kehittyä pyöräilijänä, vaikkapa Eurooppalaisessa hengessä. Olen aika laiska pyörälijä: mieluummin kävelen tai hyppään bussiin. Mutta onhan pyörä kätevä ja nopea kulkupeli! 


Mutta takaisin reissukuviin! Kävimme sunnuntaina modernin taiteen museossa. Museokaupasta löytyi monenlaista pientä sisustustavaraa m. haylta ja House Doctorilta. Oli muuten iki-suosikkejani eli masking tapejakin!




Paluumatkalla ostin lentokentän Victorias Secretiltä meikkipussin! Kutsun sitä nyt meikkipussien Ferrariksi, niin överi se on kaikessa prameudessaan. Mutta hieno. Lentokentän turvatarkastuksen miesvirkailijaa ostokseni tuntui kiinnostavan, ainakin hän vinkkasi silmää siihen malliin! Sanoin ettei meillä Suomessa ole VS:ää ja hän oli kovin ymmärtäväinen ja osaanottava. Ilmeisesti oli pahoillaan kaikkien Suomen miesten vuoksi, who knows? ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida anonyyminä, nimimerkillä tai rekisteröitymällä lukijaksi/Googlen tililläsi.
Ilahdun kovasti kommentistasi :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...