Minä 2.0.

Aloittaessani blogaamisen kolme vuotta sitten  (edit: Olen kirjoittanut Rakkaudella Riikkaa viisi vuotta, sen voisi pidemmällä matematiikalla laskea vaikka tuosta arkistolistauksesta, oho!)  vannoin ystävälleni, että en sitten koskaan aio aloittaa kirjoitusta sanoilla "pahoittelut että täällä on ollut hiljaista". Jostain syystä se tuntui hölmöltä ja päätin, että jos joskus on kiireitä eikä blogi päivity en ala sitä selitellä sen enempää vaan kirjoitan seuraavan päivityksen. Ajattelin, että turhat höpinät sikseen ja toimintaa! En ajatellut aliarvioida tai olla epäkunnioittava ketään kohtaan, mutta nän päätin.

Mutta nyt on pakko kirjoittaa, että täällä on ollut hiljaista! Olen miettinyt, onko minulla enää mitään kirjoitettavaa tänne blogiin. Keksinkö aiheita? Koti on sisustettu eikä muuttoa ole lähisuunnitelmissa. Onko mitään sanottavaa? Kolmenkympinkriisi, näinkö se iski? Inspiraatio loppui, katso kuvat?

Olen aloittanut vuoden alussa isommalla vaihteella elintapojen muutoksen lisäämällä liikunnallista elämäntapaa arkeeni. Olen ollut vuosia "ihan tyytyväinen" kuntokeskusliikkuja ja käynyt melkein naapurissa sijaitsevalla Onkiniemen Elixialla kolmisen vuotta vaihtelevan säännöllisesti. Hienot avarat tilat ja innostava ryhmäliikuntaohjaus on saanut minut käymään salilla, mutta en ole päässyt 1-3 kerran viikkotreeneillä varsinaisesti liikuntaendorfiinien makuun.

Luulen että käänteentekevä askel muutokseen (josta en suostu enää millään luopumaan) tapahtui joskus loppuvuodesta 2014 kun  kävin ensimmäistä kertaa Xycling eli sisäpyöräilytunnilla täysin normaaleista tavoistani poiketen. Olin karttanut puuhaa, sillä en ole oikein koskaan pitänyt pyöräilystä. Sitten eräänä päivänä unohdin että nehän ovat sama laji, ja suuntasin juomapulloineni ponihäntä heiluen pyöräilysaliin. En ehtinyt perääntyä ennen kuin olin piiskannut itseni polkemaan aivan jaksamiseni äärirajoille. Ja tuntuipa pahalta, hengästyminen sai oikein kuristavan tunteen kurkkuun! Mutta palautuminen rasituksesta oli suhteellisen nopeaa ja pyöräilytunnille oli päästävä uudelleen.

Täytyi testata voisiko se olla niin kamalan ihanaa uudelleen! Sitten kaivoin innostavien ohjaajien tsempin lisäksi henkisen sykemittarini, ja jotenkin onnistuin säätelemään omaa tekemisen tasoani niin että hengästyin aina tunnin lopulla todella voimakkaasti mutta tein suurimman osan treenistä rasvanpolttosykkeellä (siis mutu-tuntumalla mennään!) ja treeni tuntui palkitselvalta. Nämä taisivat olla niitä paljon puhuttuja liikuntaendorfiineja joita virtasi kroppaani! Mikä tunne.

Monta sattumaa (niin monta kuin muutamassa kuukaudessa ehtii tapahtua!) johti toiseen ja alkuvuodesta olen treenannut nyt Onkiniemen Elixialla Personal Trainer Samulin kanssa. Teemme yhdessä salitreeniä ja jokaisessa treenissä sitä huomaa tekemisen tason olevan 110%! Henkilökohtaisessa ohjauksessa on juuri se hyvä puoli: saat kaiken irti itsestäsi varmasti jos teet oman osuutesi. Oman suorituksen paraneminen ja liikeratojen öytyminen treeni treeniltä tuovat mieletöntä onnistumisen iloa!

Olen myös huomannut että luonteelleni sopii ohjeiden noudattaminen. Tämä vaatii toki luottamusta, mutta minä olen löytänyt itselleni juuri sopivan Personal Trainerin. Olen saanut PT:ltä avaimet onnistumiseen, mutta olen sitä mieltä että minulla on käynyt tuuri että olen löytänyt juuri minulle näin hyvin sopivan Personal trainerin. Tiedättehän neuvoja sataa joka puolelta, mutta moneltako ihmiseltä Juuri Sinä otat neuvoja vastaan? Ja uskot niitä? Ja vielä toteutat, ja jopa kerrot eteenpäin?
Niin.

Ai niin, Rakkaudella Riikka. Onneksemme kyseessä on Lifestyleblogi, joten jatkan kirjoittamista tulevaisuudessakin! Pääpaino tulee olemaan edelleen sisustuksessa ja DIY-projekteissa, mutta varmasti paljon myös ruoka- ja hyvinvointiaiheissa. Blogin viisivuotissynttäritkin lähestyvät 1.5., mitähän kivaa sen kunniaksi keksitään? :)

Toivottavasti pysyt mukana! Ja kommentoit, se ilahduttaa aina!

Rakkaudella,
Riikka