keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Tapettinäytteitä


Tänään piipahdin töiden jälkeen keskustassa Hannan luona katsomassa yhtä tapettinäytettä joka oli saapunut. Keittiön keltasävyinen tehostetapetti oli hieman erilainen kuin kuvittelimme, mutta silti oikein kiva.

Muoto Designin tapettinäytteiden keskellä


Tapetti on tilattavissa Englannista nettikaupasta. Samassa putiikissa olisi toinen olohuoneen tehostetapeteista, mutta siitä odottelemme vielä mahdollista näytettä. Musta tuntuu, että sekin on kyllä hyvä! Pian on tilattava rullat, että ehtivät ennen heinäkuuta ja remontin alkua tänne.

Hanna oli myös valinnut muille seinille harmaan sävyn sopimaan juuri tapetin keltaisen sävyyn. Valkoisten kaapinovien kanssa siitä tulee varmasti hieno!

Tapettien lisäksi Hanna piirsi huonekalujen sijoittelusta kaksi suunnitelmaa olohuoneen osalta. Oli todella kiva nähdä mittakaavassa, miltä mikäkin huonekalu näyttäisi uudessa tilassa. Ekaa kertaa näin tuollaisen piirroksen ja ainakin mulle se oli todella havainnollistava ja hyvä kokemus! Tilanteessa jossa vanhoista kalusteista vain muutama tulee uuteen asuntoon on tuollainen suunnitelma tosi ihanteellinen. Vanhat ja tulevat ostokset ovat jo valmiiksi suunniteltu, ja hutiostoksilta voi mahdollisesti välttyä... no, uskaltaisiko veikata että jopa kokonaan?

Rakkaudella,
Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida anonyyminä, nimimerkillä tai rekisteröitymällä lukijaksi/Googlen tililläsi.
Ilahdun kovasti kommentistasi :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...