Nyt kun olemme asuneet uudessa kodissa hieman yli puoli vuotta, on aika tunnustaa. Etsintöjen jälkeen ainakin melkein virallisesti ja lopullisesti kadonneiksi täytyy julistaa muutama tavara.
Ensimmäinen toistuvasti kaivattu mutta yhä vain paikantamaton esine on Iittalan kirkas Kastehelmitarjoilulautanen. Joo, ei löydy ei. Kaunis kuin mikä, eli juuri sellainen astia jota tulee kaivanneeksi aina silloin tällöin todella kovasti. Ja silloin alkaa sitä myös etsiä, mutta eihän sitä löydy. Joululahjapaketista paljastui vaaleansininen vastaava lautanen, joka nyt toimii korvikkeena. Oikeastaan tuon vaalensinisen version ilmaantuminen nostikin kaipauksen esiin.
Kuinka paljon tarvitsee jotain, jonka puuttumista ei huomannut puoleen vuoteen? Tapaus käsitelty, lepää rauhassa.
Etsintäpartiot ovat palanneet tyhjin käsin myös toisten kadonneiden etsinnöistä. Kaikki villasukat ovat kadonneet. Kaikki, jokaikinen. Tai jos tarkkoja ollaan niin ei nyt aivan kaikki, kolme paritonta sukkaa on tallella. Osasyyllisenä pidän kotonamme asustavaa pientä chihuahuaa. Hän on ihan varmasti piilottanut joko ennen tai jälkeen muuton muutaman sukan.
Liekö jopa syönyt? Tahallaan tottakai.
Onneksi isoäitini on kutonut lapsenlapselle jo pari uutta paria. Niistä viimeisen näköhavainnon mukaan kaikki 4 (neljä) sukkaa ovat vielä tallella.
Muutossa säästyneitä asioita on kuitenkin rutkasti enemmän. Muun muassa hermot. Ja se pieni chihuahua.
Mikä onni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida anonyyminä, nimimerkillä tai rekisteröitymällä lukijaksi/Googlen tililläsi.
Ilahdun kovasti kommentistasi :)