tiistai 29. toukokuuta 2012

Ostoksilla Oxford Streetillä

Muutaman päivän Lontoon lomalta on palattu! Ihanan lämmin sää helli meitä, ja kaupunki ja ihmiset ovat oikein mukavia. Hotellimme sijaitsi Paddingtonin alueella, aivan aseman vieressä. Lensimme Heathrowlta ja Heathrow Express -junalla pääsimme huippukätevästi vartissa hotellille. Suosittelen kaikille!

Eilen teimme shoppausretken Oxford Streetille. Ensin suuntasimme Primarkiin. Olipa kokemus ensikertalaiselle! Mahtava paikka, kuin vaatekauppojen Ikea. Siis lienee selvää että tykkäsin. Onneksi matkaseurani oli kokenut Primark-kävijä, joten homma sujui mahtavasti. Tavaratalo oli kyllä valtava! Aikaa hurahti kolme ja puoli tuntia... Ja me menimme sinne heti aukeamisaikaan, jolloin oli edes pieni mahdollisuus päästä järjissään ulos liikkeestä. Järjissään ja muutaman ostoskassin kera, toki...

Kuvassa kummankin ostokset ;)
Primarkmaratoonin jälkeen jatkoimme Oxford Streetillä eteenpäin kohti Top Shopia, Forever 21 -liikettä ja Urban Outfittersiä. Urban Outfittersin "krääsänurkassa" eli sisustuspuolella oli muutama hauska juttu, joista yksi tarttui mukaankin. Siitä lisää myöhemmin, mutta tässä kuvia muutamasta hauskasta jutusta.







Supersankarilahjapaperi on aivan hillitön! Ja entäs noi mukit. Työpaikalle? Snapshot magneettikehyksiä ajattelin etsiä netistä, josko löytyisi.

Rakkaudella,
Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida anonyyminä, nimimerkillä tai rekisteröitymällä lukijaksi/Googlen tililläsi.
Ilahdun kovasti kommentistasi :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...