sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Sunnuntaituunaus korkista

Isoissa ruokamarketeissa kiertelyssä on jotain samaa kuin kirppiskierroksissa.... koskaan ei tiedä minkä löydön tekee! Tässä pieni juttu Citymarketin löytökorista, tadaa!


Ohut korkkitabletti, jonka printissäkään ei periaatteessa ole mitään vikaa. Mutta nokkela "tuunaaja" voi vielä kääntämällä sen toisinpäin saada siitä yksinkertaisemman ja useampaan paikkaan yhdisteltävän. Eihän tää oikeasti varsinainen tuunaus ole, mutta hyvä muistutus siitä että tavarat eivät ole aina pelkästään sitä miltä ensi silmäyksellä näyttävät. Löytökoreissa piilee aarteita pikkurahalla!



Varsinainen tuunausosuus saa alkunsa, kun palasin kauppaan pelastamaan kaksi samanlaista hieman kärsineempää korkkitablettia. Revennyt ja palasen menettänyt yksilö lähtivät tuunattaviksi melkein ilmaiseksi. Ei muuta kuin sakset käteen!



Toisesta leikkasin pyöreitä lasinalusia ja toinen sai neliön muotoisena paikkansa öljypullojen ja pippurimyllyjen alustana keittiön työtasolla. Korkkitabletti oli melko murenevaista, joten saksiessa saa olla tarkkana ja muodot kannattaa pitää maltillisina. Kovin kunnianhimoiset kuviot eivät onnistu ainakaan näistä tableteista :)

Koliseeko korkki? :)

Rakkaudella,
Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida anonyyminä, nimimerkillä tai rekisteröitymällä lukijaksi/Googlen tililläsi.
Ilahdun kovasti kommentistasi :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...